torstai 16. kesäkuuta 2011

Freak Show

Freak Show matseilla tarkoitetaan vapaaottelussa (myös potkunyrkkeilyssä) otteluita joissa ainakin toinen ottelijoista on päässyt kehään muiila avuilla kuin vapaaottelutaidoilla. Yleensä tämä tarkoittaa että ottelija on iso mutta se voi myös olla jonkun muun urheilulajin edustaja. Lajiniilojen keskuudessa näistä matseista ei yleensä pidetä, sillä näiden matsien katsotaan alentavan vapaaottelun urheilullista arvoa. Tottahan se on, mutta yhtälailla totta on myös se että ne on pirun hauskoja. Onhan se nyt hervottoman näköistä kun 200kg sumopainia jahtaa yli kakskertaa pienenpää vapaaottelijaa vaan löytääkseen ittensä pien paketista ja taas yksi tappio allaan. Toisaalta on myös hauska nähädä kuinka Lajifanaattinen nyrkkeilijä lähtee todistamaan suureen ääneen nyrkkeilyn ylivertaisuutta ja poistuu 2minuutin jälkeen kehästä/häkistä nöyryytettynä. Freak show matsit ovat huomattavasti vähentyneet viimeisen 10v aikana lajin kehittyessä ja onkin muodostunut lähes ainoastaan japanilaisen vapaaottelun ominaispiirteeksi. Ei pidä kuitenkaan kuvitella että japanissa on vain Freak Show matseja vaan sielläkin niitä järjestetään vähän niinkuin väliaika viihteeksi isoimpiin iltoihin. Eikä pidä myöskään luulla että vain japanissa järjestetään kyseisiä matseja. Esimerkiksi vapaaottelun ykköspromootio UFC on ihan vast ikään sortunut kyseiseen toimintaan järjestämällä nyrkkeilylegenda James Toneyn ja vaparilegenda Randy Couturen välisen ottelun. Yllättäen vapaaottelija voitti kyseisen vapaaottelu matsin, myöskin hieman yllättäen Toney kuittas yhden UFC:n historian suurimman palkkashekin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että Freak Show matsit sopii edellen vapaaotteluun. Ei ehkä ihan lajin kirkkainmpaan kärkeen mutta luonteeltaan vähän kevyempiin tapahtumiin juuri siksi väliaika viihteeksi.

Loppuun viellä kieliposkeella tehty video takavuosien freakshow ottelijasta Giant Silvasta


uskomatonta että komentit vidosta ovat luokkaa:

"Tribute To A Legend"... Is this a joke or something? Ha Ha
Look at his record before you call someone a "legend"... he's Huge! - a massive size advantage over his opponents and STILL has a fight record of...
Win - 2 (subs by way of kimura against nobody's)
LOSS - 6!!!!
Oh and he DIDN'T fight the guys you say he did... non of em.
I'm glad for his sake, he didn't give up his day job!

No ei se huumori ole kaikkien juttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti