Näytetään tekstit, joissa on tunniste suttauksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suttauksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. heinäkuuta 2011

torstai 23. kesäkuuta 2011

Räksy!


Piirrustus nyt ei ole kovin kummonen, mutta idea välittynee.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Junnuna

Törmäsin vanhemmilla käydessä vanhaan piirrokseeni jostain vuosilta 1998-2000. Tuohon aikaan mä pelasin paljon. Olin suoranainen pelinörtti. Osasin suurinpiirtein tärkeimpian peilien ilmestymisaikataulun ulkoa, niin pelinörtti olin. Siihen aikaan unelmoin yllätys yllätys että minusta tulisi isona pelienkehittelijä tai jotain ja kovaa tahtia suunnittelin omia pelejä. Tietokoneella en tosin osannut mitään muuta tehdä kun pelata joten pelien suunnittelu alkoi kansien teosta. Niinkuin tuo kuva tuossa yläpuolella (siihen kuului myös teksti jonka olen näköjään repinyt pois). Kansia oli varmaan kansiollinen jos minkäkin tyyppisestä pelistä, mutta ainoa joka on jäljellä on tuo. Kaipa sitten jotenkin tykkäsin kuvasta kun sen olen säilyttänyt. Pelin nimeä en muista, mutta jotenkin kai pelin sisältö liittyi keinotekoisiin sotilaisiin jota tuo äijäkin esittää. Luojan kiitos löysin turpiin ottamisen ihanuuden joka pelasti minut ikuiselta pelinörtteilyltä ja takasi minulle auringonvalon.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Tim Kennedy vs Zombies

Tim Kennedy on hieno mies. Kohtuullisen pätevä vapaaottelija ja entinen jenkkien armeijan erikoisjoukkojen jäsen. Vapaaottelu sivusto Sherdog.com teki jutun jossa kysyttiin vapaaottelijoilta mielipiteitä Osama Bin Ladenin kuolemasta. Koska Timppa on terrorismin vastaisen sodan veteraani oli luonnolista että häneltä kysyttiin mielipidettä asiaan. Seuraava on suora sitaatti: "I wish it was me that put a bullet in him. Zombies are the only thing I want to kill more than Osama." Miks mä sit piirtelen Timpasta? Vastaus on yksinkertainen: ton äskeisen jutun jälkeen mä löysin jotain missä yhdistyy mun kolme intohimoa eli kaiken maailman hathat meininki, zombit ja vapaaottelu. En osannu päättää kumpi kuvista on siistimpi toi mustavalkoinen vai valkomusta ni pistin sitten molemmat.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ällikkämies

Jahka tästä kerkeen, jaksan ja insipiroidun niin esittelen teille uuden supersankarin. Tai no esittelen sen nyt mutta seikkailuista en oo viellä varma.