sunnuntai 16. joulukuuta 2012

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Movember

Muistakaa tukea omia ja teille läheisten miestin eturauhasia ja tehkää lahjoituksia ositteessa fi.movember.com

torstai 18. lokakuuta 2012

72.Runo!


Teit jotain arkista itse,
nyt olet mahdottoman ylpeä siitä
ja niin sinun on syytäkin olla. 

71.Runo!


Keskellä mukavaa päivää
suuri ikävä kasvaa minussa.
Vain ajatus sinustan riitti.

torstai 4. lokakuuta 2012

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pika mietteitä viikonlopun suomivapareista.

Tanskassa oteltiin  Royal arena 2 iltama. Promootio meinaa vissiin nousta oikein pohjolan suurtapahtumaksi ni siispä oli mukava nähä mukana myös suomalaisväriä Toni Taurun ja Tommi Marttisen muodossa. Molemmat tekivät onnistuneet kv-debyytit. Itte erityisesti innoissani Taurun menestyksestä ja mielen kiinnolla seuraan herran uraa. Kevään Cagessa näin livenä varsin hyvää suoriutumista ja haastatteluissa tyyppi vaikuttanu varsin hyvältä.

Suomalaistuneen brassin Marcio Cesarin reissu Cage Warriorsiin ei menny iha nappii. Tappio tuli toisessa erässä yhdysvaltaliselle Jim Alersille. Jimi voitti aiemmin tänä vuonna myös Matteus Lähdesmäen, tosin tämä voitto oli kuulemma vieläkin vakuuttavampi. Cesar nyt on heitelly haasteita vähän joka puolelle saadakseen nimeä pohjollassa ja ei kuulemma halua enää helppoja matseja vaan kovia näyttöjä. Siispä oisko nyt paikallaan ottelu Lähdesmäen ja Cesarin välillä? Tuo ottelu kelpais minkä tahansa kotimaan vapaaotteluillan pääotteluksi!

Kotimaan illat potkaistiin käynttiin Imatralla Carelia fightin muodossa. Ita oli suomalaisten osalta varsin kovaniminen ja esim espoon Valtonen ja Puhakka nähtiin pitkästä aikaa kehissä ja vieläpä voittokkaana. Turusta saakka reissanneet Timo-Juhani Hirvikangas ja Juha Saarinen olivat ilmeisen kireellä aikataululla matkassa kun otteluihin ei viittitty tuhlata kun joku 2min. Voitot siis kotia. Naisvapaaottelu sai myös uutta väriä kun Eeva Siiskonen voitti ranskalaisen Florence Berthen. Huonoina uutisina Ville Räsänen hävisi toistamiseen Sergei Balille. Tämä oli myös toinen tappio putkeen Räsäselle. Edellisessä matsissa tuli yllättävä tappio Liettualaiselle Vaidas Valanciusille. Ois toivottavaa jos loppuvuodesta nähtäis viellä Räsänen-Valanicius II. Toinen harmittava tappio oli Lucio Linharesin tyrmäys häviö Bouldacar Baldelle vain 25 sekunissa. Omasta mielestäni Lucio on jo saavuttanut tarpeeksi urallaan ja voisi jo harkita lopettamista. Pari voitokasta matsia viellä ja sitten keskittyminen valmentamiseen ja opettamiseen missä mies on aivan mahtava.

tiistai 14. elokuuta 2012

torstai 9. elokuuta 2012

Turku 8.8 klo 18.00 haista-p*ska-parkki.

On siinä ruutuja kaksi,
parkkeeraan niihin ruuhka-ajaksi.

Joku näistä toista tarvita vois,
mut se ei oo multa pois.

Miksi ajattelisin muita,
ne on vaan kasa lihaa ja luita.


tiistai 31. heinäkuuta 2012

70.Runo!


Pyyhe kaatamasi veden päälle.
Asetun siihen seisomaan
ja alan twistata popcornin tahtiin.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Alkeisopas zombi-invaasioon.

Uuuden uusi osio mikä liittyy vahavasti yhteen kolmesta blogin pääteemasta. Mikä siis tästä maailmasta enää puuttuu? Mikä ois tälläisen arjessa kärsivän miehenraakileen ainoa toivo menestyä? Mikä on ainoa asia joka voittais siisteydessään Star Warsin? No Zombi invaasio tietenkin! Tässä osiossa siis autan teitä selviämään tästä painajaismaisesta(ko?) skenaariosta. Tarkoitus on siis antaa viikottain yksi hyvä ja simppeli vinkki miten selvitä. Heti kättelyssä osa. 1 olkaa hyvä.

69.Runo!


Zombien tullessa osaan toimia,
mutta nyt on arki.
Tämä on paljon hankalampaa.

68.Runo!


Urheasti yksin pimeään,
vain hauva suojana,
höyhensaarten seikkailuun.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kiitos Anton.

Anton Kuivanen teki sen! Hän voitti UFC:ssä! Aika vaisun kuulosta, mutta herra on eka suomalainen joka teki niin ja samalla ylitti mystisen rajan UFC:ssä otelleen ja UFC:ssä voittaneen välillä.
    Pessimistisimmät näkivät voiton jälkeen vaan seuraavassa matsissa vääjämättä tulevan tappion. Olihan se ottelu tiukka, mutta ei se sitä merkkaa että seuraavaksi tulee tappio, sillä Anton kehittyy koko ajan ja uusin voitto avanee myös lisää ovia kehitykselle. Lisäksi UFC:ssä on paljon muitakin ottelijoita kun Antonille tyylillisesti pahoja "painijyriä". Oli se silti hienoa lukea jostain Pakkotoistosta kuinka Nettisenseit kertoo kuinka pitää toimia jatkossa notta Anton pärjää tai kuinka Antonista ei ole kuin "täyte mieheksi" Mitä se ikinä tarkoittaakaan..
   Anton on kova, pirun kova ja oikea lahja Suomi vaparille. Lisäks Anton edustaa ja ajaa suomalaisen vapaaottelun asiaa maailmalla. Konkreettisena esimerkkinä ottelunjälkeisessä haastattelussa heitetty kuitti ruottalaisille jotka eivät uskalla tulla Suomeen ottelemaan :D Ainakin pirun kiinnostava Niklas Bäckström tarttu jo tähän ja haasto kenet tahansa suomen -66kg ottelijoista.

Loppuun viellä pieni lista suomen ja UFC:n yhteisestä taipaleesta ja merkkipaaluista. (iha vaan koska mä tykkään listoista)

30.5.1997 Tony Halme on ensimäinen suomalinen UFC:ssä
25.3.2006 Mikko Rupponen on ensimäinen joka voittaa UFC:ssä otelleen ottelijan
12.12.2009 Lucio linhares "ottelee suomesta" UFC:ssä. Lucion UFC ura kestää kaksi ottelua.
1.10.2011 Niko Puhakka on ensimäinen joka voittaa UFC:ssä voitokkaasti otelleen ottelijan
21.7.2012 Anton Kuivanen on ensimäinen suomalinen joka voittaa ottelun UFC:ssä.

P.S Vielä ku Kivinaama saatais UFC:n riveihin.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Pöytälaatikosta taas moi.


Perspektiivi

 

Yksi ikätovereistani menee parhaan ystävänsä hautajaisiin.

Toinen ikätoveri kertoo lapsilleen oman äitinsä jo kuolleen.

Kolmas ikätoverini katsoo lapsensa hautakiveä.

Itse halaan lastani, enkä enää valita huonosta päivästä.






Kesäyön tunnelmointia.

Pikaisen jälkeen, pyyhe lanteilla, parvekkeella jäähtymässä.

Vesilasi kädessä katselen kesäyön valaisemaa ja rauhoittamaa lähiöä.

Haaveilen läpiyön valvomisesta kanssasi. Aivan niinkuin teimme vasta rakastuneina.

Enään ei arki sitä salli.

Juon lasin tyhjäksi ja siirryn viereesi nukkumaan. Yö ei pimene enää. Pian on jo aamu.





Kipu

Herään jälleen yöllä särkyyn.
ibuprofeiinia kurkkuun, kohta se auttaa.
Sitten takaisin sänkyyn.

Aamulla kylmägeeliä.
Sen avulla töihin. Sen verta pystyy,
vaikkei se kestäiskää treeniä.

Ilalla taas kipulääkettä.
En tiedä edes auttaakos se.
Päälle vähän vettä.

Huomenna lääkärii jos särkee.
Tai no en kyllä jaksa.
Kyllä se ittestää pois menee.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

67.Runo!

Nähdessäni surusi,
sydämmeni rusentui,
aivan niin kuin leluautosi.

66.Runo!

Miten kertoa sinulle,
joka et kuolemaa tunne,
että yksi on poissa?

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

65.Runo!

Vasta vuorokauden erossa.
Menojalkaa alkaa jo vipattaa,
kunnes kuuluu puhelimesta isih!

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kuinka helppoja ihmiset ovat....

Facebookissa törmäsiin seuraavaan kolumniin. Hieman karrikoidusti voisin sanoa että kolumnissa vaihtoehtoihminen kertoo kuinka väärin kohdelluksi hän on tullut yrittäessään puolustaa vanhemman ihmisen oikeuksia tämän jouduttua sosiopaattisten vartijoiden käsiin ja lukiat näkee punaista. Vartia on taas se sama vanha fasistisika kun se on aina ollut ja samalla lokaa saa niskaan myös poliisi ja portsari. En tilannetta nähnyt, en myöskään tunne kirjoittajaa, en seutua missä tuo tapahtui, enkä myöskään kyseisen firman vartioita, mutta silti voin sanoa 100% varmuudella että ei se noin mennyt. Jonkin aikaa alalla keikkatyöläisenä olleena olen tavannut joitain ihmisiä jotka eivät alalle kuulu, jotkut ovat arkoja jotkut liian suurella egolla varustettuja. Yhteistä molemmille on että suurinosa heistä poistuu alalta, toiset lähtee toiset poistetaan.
  Alkuperäisestä tekstistä paistaa kilometrien päähän että objektiivisuudesta ei ole tietoakaan. Kirjoittaja kirjoittaa tunteella ja omasta näkökulmasta. Itsellä hälytyskellot alkoi soida ensimäisen kerran kohdassa missä vartijat tulivat ja ottivat mitään sanomatta tupakoitsevan vanhemman herran kiinni voima keinoja käyttäen. Miksi kukaan noin pienen asian takia lähtisi noin työlääseen prosessiin? En epäile etteivätkö vartijat olisi tulleet paikalle ja toimineet kuvatulla tavalla, mutta epäilen että taustalla on ollut muutakin. Epäilen että kyseisestä miehestä on ollut aikasemminkin haittaa/häiriötä ja vartijat tiesivät että tässä tapauksessa puheet eivät auta. Tämä on asia mitä kirjoittaja ei varmaankaan tullut ajatelleeksi.
 Nyt meinaan itse sortua paatokseen eli otetaas pieni aika lisä ja mietitään miksi minä tästä kirjoitan ja mitä tuo otsikko meinaa. Noniin eli ihmiset rakkaat olkaa kilttejä ja lukekaa myös sieltä rivien välistä. Älkää ottakko todesta mitä on kirjoitettu vaan miettikkää kuka on kirjoittanut ja mistä. Tuon tekstin alta löytyy seuraavanlainen komentti:
Törmäsin tähän juttuun vasta nyt. Olin paikalla sivullisena shoppailijana, kun näin tämän tapahtuman. Ymmärtääkseni tälle vanhemmalle irtolaiselle oli sanottu aikaisemmin, että ei tupakoida sisällä / käyttäydytään asialliseti, tai muuten joudutaan poistamaan. Kaveri sitten pisti röökiksi, ja tottakai hänet viedään ulos. Näin myös, kuinka tämän jutun kirjoittaja käyttäytyi TODELLA agressiivisesti vartijoita ja järjestyksenvalvojia kohtaan. Totesin vielä seuralaiselleni, että taitaa olla kaveri huumeissa (anteeksi yleistys, mutta kaveri näytti ulkoiselta habitukselta huumausaineiden käyttäjältä), koska ei se raivoaminen selväpäisen ihmisen toimintaa ollut. Ja kaikille tämän "Kolumnistin" kirjoituksiin uskoville, sitä vanhaa miestä ei kohdeltu mitenkään kaltoin, hänet talutettiin ulos. Fiktiiviseen kirjallisuuteen kannattaa sinun, hyvä provosoija, panostaa tulevaisuudessakin. Oli sen verran uskomatonta paskaa tämäkin kirjoitus.
Omasta mielestäni tämä on aivan yhtä uskottava kertomus kuin itse kolumni. Silti harva tuntuu uskovan tämän kirjoittajaa.
 On todella harmi jos tekstin kuvaamassa tapahtumassa vartijat ovat oikeasti kurmottaneet viattomia ihmisiä, mutta ei tuon tekstin perusteella pidä alkaa leimaamaan jotain tiettyä ammattiryhmää mielenvikaisiksi. Uskallan myös väittää että 99% kiinniotetuista ihmisitä pitää itseään syyttöminä ja voimakeinoja liioiteltuina, no voin sanoa että useinmiten sitä saa mitä tilaa ja voimakeinot ei koskaan tunnu mukavilta. Noniin eköhän tässä ole jo tarpeeksi propagandaa. nyt ihmiset sitten vaan lukemaan rivien välistä.

P.S Turvallisuusalan työntekijätkin tekevät virheitä sillä hekin ovat ihmisiä. Ette usko vai? No lue tämä.

tiistai 1. toukokuuta 2012

MAAILMAN KAIKKEUDEN PARAS UUTINEN!

Nyt ei kukaan voi väittää että JulkinenBiRyhmäseksi (eli JBR) ois luonnotonta. Toisaalta hienoa että tälläisiä iloisia uuttisakin on tarjolla, varsinkin vappuna jolloin muut uutiset käsittelee lähinnä alkoholia, väkivaltaa ja lastensuojelua. Kaiken lisäks voidaan todeta että ihminen ja jänö voi asua sulassa sovussa keskenään.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Niin turhaa niin turhaa.

Kun oli tylsää niin tein tämän listan se oli turhaa kun tämäkin on olemassa.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pakko jakaa Blogi.

Kaikille jotka käyvät josku ravinteleissa vähän humppaamassa ja juomassa kuperkeikkalientä ni muistakaa että se mies siinä ovella ei oikeesti oo teitä kiusaamassa ja että hänkin on ihminen. Eikä se tarkota sitä että jos joku joskus on teitä ovella kohdellu kaltoin ni että kaikki ovella seisovat ois mulkkuja. Kaikki meistä luulee tuntevansa sen apinan mutta kuka oikeesti tuntee sen portsarin?

Vähä viellä aiheeseen liittyvää musiikkia :)

64.Runo!

Rakkaus on kaikista asioista suurin,
mutta se tuo tullessaan toisen suuren.
Sen nimi on huoli.

63.Runo!

Nukumme hetken samassa huoneessa.
Koko maailma tuntuu rauhouittuneen,
kun taustalta kuuluu tasainen tuhina.

62.Runo!

Ovat hekin mukavia,
mutta toisista huoletiessa
tulee sinua ikävä.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Uusi tähti on syntynyt.

Viellä puolivuotta sitten Maiju kujala oli suomen ykkös naisvapaaottelija ja seinäjokelainen Katja Kankaanpää oli "se toiseksi paras". Silloinkin Katjan recordi oli komean näköinen 4-0-0, mutta listan sisältö oli vaatimattomampi; vastustajien yhteenlaskettu recordi kohtaamis hetkellä oli vaatimaton 1-5-1.
Tuli Cage 16. Yksi otteluista oli yksi naisten matsi. Maiju Kujalan piti kohdata espanijalinen voittamaton Carla Benitez. Toisin kävi ja Katja hyppäsi parinpäivän varotus ajalla Maijun tilalle häkkiin. Tuli voitto.
Voiton innostamana Botnia Punisment promootio päätti hommata Katjalle vielä kovemman vastuksen.
Viime perjantaina kotiyleisön edessä Seinäjoella Kankaanpää voitti japanilaisen top 10 kuuluvan Mei "V.V" Yamaguchin Voitto nosti Katjan heti viidenneksi sarjassaan maailmassa. Uusi tähti syntyi.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

61.Runo!

Joskus vain pysähdyn.
Ihmettelen ja tujottelen.
Olet niin ihmeellinen.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kun on tylsää # 13.

Pohjoismaalaiset @ UFC. Lajiteltu maittain, vuodet mtkä otellu ja lista minkä on keränny mikäli on fudut jo tullu. Sopimuksessa olevilla vain sit se debyyttivuos UFC:ssä

Ruotsi
  1. Per Eklund  2008-2009 1-2-0
  2. David Bielkheden  2008-2009 1-2-0
  3. Alexander Gustafsson 2009-
  4. Papy Abedi  2011-
Suomi
  1. Tony Halme 1997  0-1-0
  2. Anton Kuivanen 2012-
Norja
  1. Dan Evensen 2008 0-2-0
  2. Jon-Olav Einemo 2011-2012 0-2-0
Tanska
  1. Martin Kampmann 2006-

perjantai 24. helmikuuta 2012

60.Runo!

Välillä se kalvaa.
Mitä jos en osaakkaan?
Entä jos teenkin tämän väärin?

59.Runo!

Pieni käsi.
Hento ote.
Iso vaikutus.

58.Runo!

Siihen on viellä vuosia.
Mikäli niin edes käy.
Silti se huolestuttaa jo nyt.

57.Runo!

Hitto kun laiskottaa.
Pakko se vaan on jaksaa.
Sillä sinä et itseäsi hoida.

torstai 23. helmikuuta 2012

56.Runo!

Sinusta hän on tullut.
Vaikea on siis valita kahdesta,
kumpi on elämäni tärkein sattuma.

55.Runo!

Tämä on oikeasti kovaa työtä.
Palkkiokin on jotain muuta kuin raha.
Silti tämä on maailman paras työ.

54.Runo!

Maailman synkin ääni.
En kestä kuunneella,
kun sinä yskit.

53.Runo!

Jos sinulla on paha olla, niin meilläkin on.
Jos sinuun sattuu, niin meihinkin sattuu.
Jos sinä hymyilet, niin mekin hymyilemme

maanantai 20. helmikuuta 2012

52.Runo!

Kappas lautanen on tyhjä.
Saat poistua pöydästä.
Ruuat löytyi mukista.

51.Runo!

Nyt kyllä nakertaa.
Olet ollut tuhma,
mutta en osaa suttua sinulle.

Anton Kuivanen @ UFC

Hitto Kuivanen hävis Salasille UFC o Fuel 1:ssä. Matsi sinänsä oli tasanen. Anton piti hyvin keskustan halussa, painosti pikkasen enempi pystyssä, blokkas monta alasvienti yritystä, pääs hyvin pystyyn takas ja haki jopa heelhookkia alta, mut kyl se salas vaan sai vietyä maihin muutaman kerran ja kyllä se kieltämättä riitti voittoon. Harmi ku 70kg on niin iso ja tasokas painoluokka et pahoin pelkään että Anton ei saa toista mahista. Pitää toivoo et Anton ees auras tietä muille suomalaisille UFC:hen ja tietty että sais nyt sen toisen mahiksen. Toisaalta nyt sit voi ehkä nähä Anttonia viellä Suomessakin matsaamassa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

50.Runo!

Olet niin suloinen.
Tahtoisin vain ottaa sinut syliini,
mutta en tohdi herättää sinua.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Omituisten taiteellisten purkausten tulivuori.: Elinikäinen projekti.

Omituisten taiteellisten purkausten tulivuori.: Elinikäinen projekti.: Päätin ottaa projektiksi lukea mahdollisimman monen mannerheinristin ritarin elämän kerrat. Onn lukenu toki jo Seppo Porvalin kirjan kaikist...

Nyt on kesken Kari Kallosen kirjottama kirja Olavi Alakulpista sen jälkeen aattelin hommata kirjan V.P Nenonen - Elämä tykistölle joka yllätys yllätys kertoo tykistökenraali Vilho Petter Nenosesta (no. 184). Sen verta pitää sanoa että toi jonossa oleva Karun elämänkerta on luokiteltu romaaniksi et täytyy kattoo voik sitä laskea ja Suorannan elämänkerta on ollu kesken jo joku 3v. Se on aika kuivaatekstiä jotenkin vaikka Herra Suorannan elämä onkin varsin mielenkiintoinen.

torstai 2. helmikuuta 2012

49.Runo!

Eilen sulatit sydämmeni.
Tänään teit samalla lailla.
Huomenna teet sen uudelleen.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pika MKVTS.

Hyvältä näyttää.
http://www.cagewarriors.com/events-and-tickets/article/cage_warriors_fight_night_3
Toivottavasti varsinkin Matteus vie ku on herran ura vähän junnannu paikallaan.

maanantai 23. tammikuuta 2012

MKVTS 3

Piti tosta Cage 18 -77kg Suomi-Ruotsi matseista viellä todeta että alustavasti on kuulemma sovittu että molempien matsien voittajat kohtaa myöhemmin sitten Cagessa. Pitää toivo että suomalaiset vie molemmat matsit, se ois niin herkkua. Vaikka kyllä tuo Musoke - Räsänenkin vaikuttais hyvältä. Itse asiassa kaikki vaihtoehdot ois kovia.
 Seuraavan Botniapunismentin pääottelu on naisten matsi, eka tuollainen pääottelu Suomessa; Hienoa! Katja Kankaanpää tiputtaa painoluokkaa ja kohtaa jaappanialaisen kovalistaisen Mei Yamaguchin. Voitto tästä nostais kyllä Katjaa jo tosi lähelle naistenmaailmankärkeä. Ilassa kohtaa myös Sergej Grecicho ja Greger Forsell. Suomipoika saa tässä matsissa kyllä tehdä täyden päivätyön jos meinaa voittaa, mutta ei Sergejkään helpolla pääse, ei ainakaan matossa.
 Loppuun viellä että Maiju Kujala ottelee seuraavaksi Libanonissa.

48.Runo!

Käsivarteni jo maitohapoilla,
mutta sinä vaan istut siinä:
iloisena ja luottavaisena.

torstai 12. tammikuuta 2012

MKVTS 2

Cagen kortti julkastu kokonaisuudessaan.

A93 kg
Juha Saarinen ( 7-1-0 ) FFG vs Mikhail Zayats ( 14-6-0 ) Alexander Nevsky Club Russia

A77,1 kg
Ville Räsänen ( 11-3-0 ) MMA Imatra vs Assan Njie ( 11-2-0 ) GBG MMA Sweden

A65.8 kg
Tom Niinimäki ( 16-5-1 ) FFG vs Paul Reed ( 19-9-1 ) Olympians MMA Scotland

A77.1 kg
Kai Puolakka ( 7-2-0 ) GB Gym / Team MMA Finland vs Nicholas Musoke ( 7-2-0 ) Stockholm Shoot

A65.8 kg
Jerry Kvanström ( 10-2-0 ) TuTo MMA vs Johannes Isaksson ( 4-0-1 ) Mäntän Sutemi / Team Botnia Punishment

B77.1 kg
Musa Amagov ( 1-0-0 ) GB Gym / Team MMA Finland vs Tim Waage ( 1-1-0 ) Valetuna Boxing Camp Sweden

B63 kg
Timo Juhani Hirvikangas ( 2-1-0 ) FFG vs Miika Kauppinen ( 2-0-0 ) NHB Iisalmi / Team East Front

B77.1 kg
Juho Valamaa ( 1-1-0 ) FFG vs Jussi Pulkkinen ( 2-0-0 ) MMA Imatra

B68 kg
Aleksi Kainulainen ( 1-0-0 ) FFG vs Jarmo Paunonen ( debyt ) GB Gym / Team MMA Finland
Niinimäelle ois toki voinu olla kovempikin vastus, mut ei kai sille mitään voi kun ei löydy vastustajia. Mmavikingin haastattelussa Niinimäki sanoi että ois ollu tarjolla yksittäinen matsi Bellatorissa, mutta päättivät odottaa kovempaa vastustajaa. Toivottavasti oli oikea ratkaisu. Jerry vs Isaksson on tavallaan myös mielenkiintoinen matsi. Kokenu Jerry pääsee testaamaan tappion jälkeen että missä mennään ja lupaava Isaksson saa ekan ns. "kovan ukon" vastaan. Väkivaltaa pursuavalla Saarisella on myös näytön paikka kovin kovaa venäläistä vastaan.
   Musa Amagov on kyllä tällä hetkellä yksi kiinnostavampia vapaaottelijoita suomen scenessä. Herra on StrikeForce ottelija Adlan Amagovin isoveli ja lapsuus Tsetsheniassa on kasvattanut pojista aivan saatanan karuja kehätyöläisiä. Musalle on sovittu jo matsit 3.3 Cageen, 31.3 StandUpWarin ja alustavasti Karkkila Fight Nightiin. Tätä tahtia Musa on pian myös siellä StrikeForcessa! Viellä pari näyettä herralta: amatöörimatsi ja prodebyytti.
   Ruottin UFC on vihdoinkin totta, mutta ei yhdelläkään suomalaisella. Paljon toki mielen kiintoisia ruottalaisia kuten Alexander Gustafsson ja varsin meritoitunut potkunyrkkeilijä Jorgen Kruth. Oishan sinnekkin kiva päästä.

P.S Kevään komein tapahtuman nimi palkinnon saa StandUpWar 2 tämä on Tampere tapahtuma.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Mietteitä Kevään Vapari Tapahtumista Suomessa eli MKVTS.

3.3 ehkä suomen perinteikkäin vapaaottelukaupunki saa vihdoin häkin vieraakseen. Eli Cage 18 @ Logomo, Turku. Kortti tällä hetkellä.

 A93 kg
Juha Saarinen ( 7-1-0 ) FFG vs Mikhail Zayats ( 14-6-0 ) Alexander Nevsky Club Russia

A77,1 kg
Ville Räsänen ( 11-3-0 ) MMA Imatra vs Assan Njie ( 11-2-0 ) GBG MMA Sweden

A65.8 kg
Tom Niinimäki ( 16-5-1 ) FFG vs Paul Reed ( 19-9-1 ) Olympians MMA Scotland

A77.1 kg
Kai Puolakka ( 7-2-0 ) GB Gym / Team MMA Finland vs Nicholas Musoke ( 7-2-0 ) Stockholm Shoot

B77.1 kg
Musa Amagov ( 1-0-0 ) GB Gym / Team MMA Finland vs TBA

B63 kg
Timo Juhani Hirvikangas ( 2-1-0 ) FFG vs Miika Kauppinen ( 2-0-0 ) NHB Iisalmi / Team East Front

B77.1 kg
Juho Valamaa ( 1-1-0 ) FFG vs Jussi Pulkkinen ( 2-0-0 ) MMA Imatra

B68 kg
Aleksi Kainulainen ( 1-0-0 ) FFG vs Jarmo Paunonen ( debyt ) GB Gym / Team MMA Finland

Luonnolliseti Niinimäen matsia odotan innolla ja Saarisen. Ulkokaupunkilaisita Musan otteita odotan innolla.

Syksyllä jupistiin kun FightFestival ja Cage oli peräkkäisinä viikonloppuina, mut se nyt on pientä verrattuna tähän: Karkkila fight night II ja Lappeenranta fight night 7 on samana päivänä 14.4. Hmmm mitäs muuta sillon olikaan? Ai niin Ruottin UFC. Ei voi sanoa ku voi paska.

maanantai 2. tammikuuta 2012

47.Runo!

Pala kurkussa koko päivän
kun olin erossa sinusta.
Vaikka sinä olit reipas.