perjantai 28. lokakuuta 2011

Pöytälaatikko osa 2

Luovuus

Luovuuteni on kuin avunpyyntö, ei sitä kukaan kuule.
 Luovuuteni on kuin huono kirja, ei sitä kukaan lue.
Luovuuteni on kuin lehtipuhallin, ei sitä kukaan tarvitse.

Luvuuteni on turha.


Turhautuminen.

Pääni on yhtä tyhjä kuin seinät joille kirjoitan.


Lokakuun kärpänen.

Kärpänen ikkunassa.

Vankina ja kohmeisena.

Odottaa vain kohtaloaan.

Elää, mutta jo valmiiksi kuollut.


Kapsu

Hiljenit pikkuhiljaa. Näin sen jo kaukaa.
Nyt olet kuin haamu.
Olet vain olemassa et muuta.
Nyt kaipaan sinua sillä päiväni ovat tyhjempiä.

 

Eilisiltana.

Juuri nyt välimatka sängyn toiseen päähän on pitkä.

Molemmat tahtoisi nukkua,
mutta äsken sanontut sanat pitävät hereillä.

Molemmat tahatoisivat sanoa vaikka mitä,
mutta eivät halua satuttaa toista.

Molemmat tietävät olleensa vääräsää,
mutta eivät halua myöntää sitä.

Molemmat haluaisivat pyytää anteeksi,
mutta eivät tiedä mistä.

Molemmat toivovat juuri nyt että välimatka ei olisi niin pitkä.



Krapula

Ajattele että krapula on kuin risti: kun se on kannettu voi taas riemuita rauhassa.


Mobiili runo laivalta.

Viron ulapoilla ei oo helppoa runoilla.
Ei ainakaa mobiilisti siis pian loppuu tämä lysti.
Päällä on humala ja huomenna on aamu kamala.
Tänne lähtö oli erhe ois kotona sentään ollu perhe.>






Varastettu helmi osa II

StandUpWar urholta.

UrhoTV lähettää nettilähetyksen huomenna lauantaina kello 17.00 alkaen StandUpWar tapahtuman. Kyse ei ole komiikasta vaan vapaaottelusta ja uudesta pystyottelu muodosta nimeltään StandUpWar. Ottelut otellaan häkissä ja niitä on yhteensä 12 joista 2 uudessaottelumuodossa. Hinta 9e. Hyvä tapa viettää rauhallinen koti-ilta kamppailun parissa.

torstai 27. lokakuuta 2011

Kamppailulajien arvostus.

Suomeen tuli potkunyrkkeilyn MM-kultaa.
Hassua en usko että kukaan olisi sanonut noin nyrkkeilyn MM-Kullasta. On se kamalaa kun ihmiset potkii toisiaan, mut lyöminen on ok.

Viacom Buys Stake in Bellator; Promotion Headed to Spike by 2013

Viacom Buys Stake in Bellator; Promotion Headed to Spike by 2013

Hianoa toivotaan että Vänttisen Marcus pärjää tuolla ja toivotaan että Bellatorista kasvaa kova kilpailija UFC:lle tämän kaupan johdosta.

tiistai 25. lokakuuta 2011

39.runo!

Olet hieman kipeä.
Silti olet reipas, kiltti ja ihana
sekä varsinainen räkähana.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

38.runo!

En ole päivääkään erossa sinusta
kun näen jonkun kaltaisesi
ja valtava ikävä valtaa minut.

37.runo!

Laitan sinulle maittavan annoksen
ja katson nälkäisenä vierestä,
kun heität sen lattialle.

tiistai 11. lokakuuta 2011

perjantai 7. lokakuuta 2011

Päivitys vapari syksyyn.

Maiju kujala on sairastunut mutta paikkaajaksi saatiin Katja Kankaanpää (os. Kalliokoski) joka lähtee otteluun lyhyellä varoitus ajalla kesken voimanhankinta kauden. Kuulemma pitäis 48 tunnissa palautuu voimareeneistä ja vetää samalla painot alas. Katjalla on neljä ottelua takana ja yhtäpaljon voittoja. Jos/kun Katja tämän vie olisi mukava nähdä seuraavaksi Katjalla vastuksena ruotsin Hanna Silen.

Loppu vuoden illat missä mahdollista nähdä suomalaista ammattilaisvapaaottelua.

Cage 16 Lauanatai 8.10 Espoo
StandUpWar Lauantai 29.10 Tampere
Cage 17 Lauantai 5.11 Oulu
Shooto Chicago Collision 9 Lauantai 19.11 Joensuu
Battle of Porvoo 2 Lauantai 26.11 Porvoo
Cage Challenger Lauantai 3.12 Riihimäki
Apollo fight club vol.2 Lauantai 10.12 Helsinki

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

36.Runo!

Sanoimme tahdon.
Lyhyt koruteon hetki.
Emme tarvinneet muuta.

35.Runo!

Tulit selän takaa yllättäen.
Kaappasit vauhdilla mukaasi.
En edes tajunnut rakastuneeni.

34.Runo!

Onneksi sinä olet poika,
niin minun ei tarvitse vahtia.
Siis poikaystävien varalta.

Kirjoitusvirheet.

Mä en harrasta okein kirjotusta enkä yhdys sanoja.

Kova vapari syksy 4/4 ja Jälkipelit 3/4

Viime lauantaina oteltiin Fight Festival 31

Ilta oli täynä tähtiä ja järjestelyt oli menny aika nappiin. Tuomari toiminnasta lueskelin vähän napinoita.
Tulirinta (jonka comebackkia odottelin innolla) otteli tasapeli. Kuulemma oli ollu aika lailla kotiinpäin vetoa. Mik'li näin on niin helvetin huono juttu, toivottavasti ei jatkossa enää sillä kuvittelisi sen vaikeuttavan hyvien ottelijoiden suomeen saantia. J-P vainikaisen matsissa oli kuulemma nostettu ottelijat pystyyn tilanteessa missä vastustaja oli tiukan oloisesti selässä hakemassa kuristusta. Lopuksi vielä oli alkuperäinen tuomio eli tasuri vaihdettu protestin jälkeen J-P:n voitoksi. Pää tuomari Sinkkonen selvensi jälkeenpäin muutosta seuraavasti
Moi

Vähän selvennystä protestista:

Vainikaisen huoltaja teki protestin jossa vedottiin että Vainikaisen kuuluisi voittaa ottelu suomen vapaaotteluliiton arvostelukriteereiden perusteella.

Kilpailuiden jury, johon kuului viisi tuomaria, käsitteli protestin ja arvioimme ottelun uudelleen. Vainikainen katsottiin voittajaksi perustuen lyönteihin (toinen liiton arvosteluperusteiden ensisijaisesta arvostelukriteereistä), sääntöjen mukaiseen otteluun (lopez sai varoituksen mattotilanteessa tehdystä päähänpotkusta) ja aktiivisuuteen.

Tulos syntyi äänestyksen jälkeen 5-2 Vainikaiselle. Eli kinkkinen arvosteltava kokonaisuudessaan.

Lopezin taustajoukot eivät halunneet protestoida kehätuomarin toimintaa ottelussa vaikka heille siitä mahdollisuudesta ottelun jälkeen mainitsin kun purnasivat.

Vapaaotteluliiton säännöissä sanotaan että kehätuomari käynnistää uudelleen ottelun, mikäli ottelu on liian passiivista tai ottelijat tehokkaasti neutraloivat toistensa hyökkäysyritykset.

Sitä en ala nyt päätuomarina ruotimaan oliko ylös nostaminen liian aikainen mutta asiasta kyllä tuomareiden kesken keskusteltiin. Jokaiselle voi sattua virheitä ja koitamme ottaa virheistämme opiksi.

Mika Sinkkonen
Hieno homma että nähtiin vaivaa ja selvennettiin.

Niko Puhakka voitti oman matsinsa ja täten on ensimäinen suomalainen joka on voittanut UFC:ssa voittokkaasti otelleen ottelijan. Lucio hävisi matsinsa valitettavasti tyrmäyksellä. Illan kovin juttu oli kin Marcus Vänttinen kertoi voitokkaan ottelun jälkeen Bellatorin kanssa tehdystä sopimuksesta.

Fight Festivalin vapaaottelutulokset

Sitten Cage 16:sta joka otellaan ensi lauantaina espoossa.
Alla ottelukortti ja kommentit mielenkiintoisempiin matseihin.

B77,1kg
Jussi Halonen ( 1-0-0 ) GB Gym / Team MMA Finland vs TBA

B60kg
Heikki Tiilikka (4-3-0 ) KBT Oulu / Team MMA Finland vs Mikhael Daboville ( 4-4-0 ) Bushido Academy Ranska

B70,3 kg
Antti Virtanen ( 4-3-1 ) MMA Imatra vs Viktor Tomasevic (3-2-1 ) Knight of Plunge Liettua
Tomasevic otteli viime vieraillullaan täyden ajan JP Vainikaista vastaan ja sitä ennen voittanut suomalaisista Ilja Soisalon ja Makwan Amirkhanin. Mikäli nyt tulee voitto pitänee vastustajien tasoa nostaa pykälällä. Jerry Kvarnström ois kiva nähdä herraa vastaan.

B70,3 kg
Lauri Väätäinen ( 5-3-0 ) MMA Utti vs Makwan Amirkhani ( 2-1-0 ) Tuto MMA

B77,1 kg
Lauri Tonteri (3-2-0 ) MMA Utti vs Johan Vänttinen (4-2-0 ) Fight Factory
Kaksi edellistä matsia on mielen kiintontoisia suomalaisten nousevien tähtien kohtaamisia.

B + 93 kg
Jarno Nurminen (5-2-0 ) Team Scandinavia vs Catalin Zmarandescu ( 6-2-0 ) Romania
Matsissa yhdistyy kaksi harvinaista aisaa: Suomalainen raskaansarjan ottelu ja Jarno Nurmisen kotimaanottelu.

A55 kg
Maiju Kujala (5-3-0) MMA Lappeenranta vs Karla Benitez ( 5-0-0 ) Espanja
Karla Benitez on korkeammalle rankattu kuin Rinne mutta ei läheskään yhtä kovissa liemissä keitetty. Uskon Maijun voittavan tämän ja vievän Maijun uraa taas eteenpäin.

A77,1 kg
Olli- Jaakko Uitto (8-1-1 ) MMA Seinäjoki / Team Botnia Punishment vs Nicholas Musoke (6-2-0) Stockholm Shoot Ruotsi

A65,8 kg
Tom Niinimäki (15-5-0 ) FFG vs Johnny Fracley ( 13-8-0 ) A.B.S / F.S.T Ranska Johnny Fracley vaikuttaa kovalta eurooppaliselta ottelijalta mutta en usko sen riittävän Niinimäkeä vastaan. Tompan ei enää pitäisi otella suomessa. Liian hyvä näihin ympyröihin

A70,3 kg
Anton Kuivanen GB Gym / Team MMA Finland ( 15-4-0 ) vs Thiago Meller ( 17-4-0 ) Combat Rider
Antoninkin vastustaja sen verta kova sälli että voitto tästä aukaisee todennäköisesti isompien häkkien ovia.